Huutaminen jatkuu. Luurankoja?

Sain tänään sen luvatun puhelinsoiton joka piti tulla jo aamupäivästä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soittaja pelkästään huusi täyttä huutoa suoraan mun korvaan. Eikö ihmiset osaa nykypäivänä keskustella asiallisesti normaalilla äänenkäytöllä?

Kun soittaja oli saanut asiansa huudettua niin hän löi luurin korvaan. Hänellä ei todellakaan ollut edes aikomustakaan kuunnella mun näkemystä asiaan. Ehkä tämä kuvastaa henkilön kykyä keskustella vakavista asioista asiallisesti. Soitin hänelle takaisin kertoakseni oman näkemykseni asiaan. Hän ei halunnut kuunnella vaan löi luurin uudestaan korvaan.

Olen aina arvostanut itseäni vanhempia ihmisiä. Heille pitäisi iän myötä olla karttunut tietämystä ja taitoja keskustella myös hankalista asioista. Ehkä näin on yleisesti. Tällä soittajalla ei ainakaan ollut mitään aikomusta keskustella asiasta. Yritin muutaman kerran kysyä: ”Saisinko kertoa oman näkemykseni asiaan?” – ”Et!”, oli tyly vastaus ja huutaminen jatkui.

Huutamisen välissä soittaja uhkaili mua kirjeellä joltakin lakimieheltä. Kirjeitä saa aina lähettää. Ne ovat tervetulleita. Niillä saadaan takkaan tuli syttymään. Toivottavasti kirje on kirjoitettu suomeksi. Ruotsin kielinen juristikirje ei mun mieltä paljoa lämmitä – takkaa lämmittää sitäkin enemmän.

Soittaja myös uhkaili soittavansa mun työpaikalle. Yritin kysyä, että haluaako hän mun esimiehen puhelinnumeron? Sitten huutaja alkoi syyttämään mua vinoilusta.

On helpompi soittaa mun työpaikalle kun tietää että kenelle soittaa. Eipä työnantajalla ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Ainahan sitä voi uhkailla. Jos lähdetään oikeudessa miettimään soittajan aiheettomia uhkauksia vs. julkisen tiedon uudelleenjulkaiseminen. Kumpi on laittomampaa?

Julkisia tietoja saa julkistaa Internetissä. Jos julkistaisin salaisia tietoja niin asia olisi toinen. Jos kirjoittaisin herjaavia viestejä tai mustamaalaisia ihmisiä käyttäen heidän omia nimiään, niin tuollainen käytös olisi enemmän ymmärrettävämpää.

Tämä järjetön möykkääminen, huutaminen ja uhkaileminen herätti mun lopullisen mielenkiinnon tätä asiaa kohtaan. Minkälaisia luurankoja suvun kaapeista oikein tulee löytymäänkään?

Ihan aluksi ajattelin, että keskityn tutkimaan äitini ottoäidin puoleista sukua. Nyt kun olen saanut näin riemunkirjavan vastaanoton taitelijasuvun puolelta, niin tämä alkaa kiinnostamaan mua päivä päivältä yhä enemmän. Jos ei olisi ollut mitään salattavaa, niin minun ei tarvitsisi vastaanottaa tällaista epäaikuismaista käyttäytymistä.

Perusteltiinko minulle, että miksi en saisi kirjoittaa julkisia tietoja nettiin? Ei perusteltu. Huudettiin vain korvaan, että näin ei haluta tehtävän.

Menkää huutamaan niihin arkistoihin, maistraatteihin, käräjäoikeuksiin, seurakuntiin ja maakunta-arkistoihin joissa sama tieto on saatavilla. Älkää enää tänne soitelko, kun ette osaa edes asiallisesti keskustella.

Selasin sukututkijoiden verkkosivuja.

Tätä kyseistä taiteilijasukua tällä hetkellä tutkii 16 eri sukututkijaa. En tiedä vielä, että kuinka aktiivisesti kukin tutkija tätä sukua tutkii. Ehkä tämä ”Luurankoja kaapissa?”-episodi saa monen sukututkijan uudelleen aktivoitumaan suuremmalla mielenkiinnolla.

Sukututkijoilla on tapana vaihtaa julkista materiaalia keskenään tukeakseen muiden tutkijoiden työtä. Katsotaan mitä keneltäkin löytyy.

3 kommenttia artikkeliin ”Huutaminen jatkuu. Luurankoja?

  1. Kuukausi kulunut! Missä juttu? Luurankoja kaapista ulos, mars mars.

  2. Moi!

    Mitä tälle projektille nykyään kuuluu?

  3. Mä annoin tämän projektin olla. Lopultakin kuului sellaisia kuulopuheita, joista en halua julkisesti kirjoittaa. Haluan heidän yksityisyyttään ja pidän asiat omana tietonani.

Vastaa