Sain tänään sen luvatun puhelinsoiton joka piti tulla jo aamupäivästä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soittaja pelkästään huusi täyttä huutoa suoraan mun korvaan. Eikö ihmiset osaa nykypäivänä keskustella asiallisesti normaalilla äänenkäytöllä?

Kun soittaja oli saanut asiansa huudettua niin hän löi luurin korvaan. Hänellä ei todellakaan ollut edes aikomustakaan kuunnella mun näkemystä asiaan. Ehkä tämä kuvastaa henkilön kykyä keskustella vakavista asioista asiallisesti. Soitin hänelle takaisin kertoakseni oman näkemykseni asiaan. Hän ei halunnut kuunnella vaan löi luurin uudestaan korvaan.

Olen aina arvostanut itseäni vanhempia ihmisiä. Heille pitäisi iän myötä olla karttunut tietämystä ja taitoja keskustella myös hankalista asioista. Ehkä näin on yleisesti. Tällä soittajalla ei ainakaan ollut mitään aikomusta keskustella asiasta. Yritin muutaman kerran kysyä: ”Saisinko kertoa oman näkemykseni asiaan?” – ”Et!”, oli tyly vastaus ja huutaminen jatkui.

Huutamisen välissä soittaja uhkaili mua kirjeellä joltakin lakimieheltä. Kirjeitä saa aina lähettää. Ne ovat tervetulleita. Niillä saadaan takkaan tuli syttymään. Toivottavasti kirje on kirjoitettu suomeksi. Ruotsin kielinen juristikirje ei mun mieltä paljoa lämmitä – takkaa lämmittää sitäkin enemmän.

Soittaja myös uhkaili soittavansa mun työpaikalle. Yritin kysyä, että haluaako hän mun esimiehen puhelinnumeron? Sitten huutaja alkoi syyttämään mua vinoilusta.

On helpompi soittaa mun työpaikalle kun tietää että kenelle soittaa. Eipä työnantajalla ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Ainahan sitä voi uhkailla. Jos lähdetään oikeudessa miettimään soittajan aiheettomia uhkauksia vs. julkisen tiedon uudelleenjulkaiseminen. Kumpi on laittomampaa?

Julkisia tietoja saa julkistaa Internetissä. Jos julkistaisin salaisia tietoja niin asia olisi toinen. Jos kirjoittaisin herjaavia viestejä tai mustamaalaisia ihmisiä käyttäen heidän omia nimiään, niin tuollainen käytös olisi enemmän ymmärrettävämpää.

Tämä järjetön möykkääminen, huutaminen ja uhkaileminen herätti mun lopullisen mielenkiinnon tätä asiaa kohtaan. Minkälaisia luurankoja suvun kaapeista oikein tulee löytymäänkään?

Ihan aluksi ajattelin, että keskityn tutkimaan äitini ottoäidin puoleista sukua. Nyt kun olen saanut näin riemunkirjavan vastaanoton taitelijasuvun puolelta, niin tämä alkaa kiinnostamaan mua päivä päivältä yhä enemmän. Jos ei olisi ollut mitään salattavaa, niin minun ei tarvitsisi vastaanottaa tällaista epäaikuismaista käyttäytymistä.

Perusteltiinko minulle, että miksi en saisi kirjoittaa julkisia tietoja nettiin? Ei perusteltu. Huudettiin vain korvaan, että näin ei haluta tehtävän.

Menkää huutamaan niihin arkistoihin, maistraatteihin, käräjäoikeuksiin, seurakuntiin ja maakunta-arkistoihin joissa sama tieto on saatavilla. Älkää enää tänne soitelko, kun ette osaa edes asiallisesti keskustella.

Selasin sukututkijoiden verkkosivuja.

Tätä kyseistä taiteilijasukua tällä hetkellä tutkii 16 eri sukututkijaa. En tiedä vielä, että kuinka aktiivisesti kukin tutkija tätä sukua tutkii. Ehkä tämä ”Luurankoja kaapissa?”-episodi saa monen sukututkijan uudelleen aktivoitumaan suuremmalla mielenkiinnolla.

Sukututkijoilla on tapana vaihtaa julkista materiaalia keskenään tukeakseen muiden tutkijoiden työtä. Katsotaan mitä keneltäkin löytyy.

Edellinen postaukseni, jonka kadotin toistaiseksi tietokannan syövereihin, oli erilainen tapaus. Postaukseni koski tekemääni sukututkimusta.

Melkein heti postaukseni julkistamisen jälkeen mun puhelin alkoi soida. Soittajat kritisoivat postaustani ilman selkeää perustelua. Katsoin kuitenkin parhaakseni ensin suojata sen salasanalla ja lopulta kadottaa tietokannan syövereihin.

Kirjoituksestani kävi ilmi nimitasolla vain suomalainen taiteilijasuku ja siitä vain kaksi henkilöä. Molemmat mainitut henkilöt ovat olleet kuolleina 50-70 vuotta. Ehkä näitä nimiä ei haluttu julkisuuteen? Ehkä sukulaissuhdetta tähän taitelijasukuun ei haluta mainittavan? En ole vielä saanut tähän selkeää yksiselitteistä vastausta.

Kirjoitukseni ei ollut mitenkään negatiivinen saati ketään herjaava. Tarkoituksenani ei tietenkään ole ketään edes herjatakaan. Siksi olen hieman ymmälläni saamistani puhelinsoitoista. Postaukseni piti sisällään vain julkista tietoa, jonka kuka tahansa saa halutessaan haltuunsa.

Nyt joku oma-aloitteinen lukija voi muistuttaa mua Suomen perustuslain 12 pykälästä – sananvapaudesta. Ei tarvitse. Tiedän sen kyllä. Olen lukenut sen jo.

Suomen perustuslain lisäksi myös Wikipediasta löytyy laaja artikkeli sananvapaudesta. Tämänkin olen jo käynyt läpi.

EDIT: 02.05.2007 klo 17:20.

Eilisten soittajien jälkeen luetutin tämän kiistanalaisen artikkelin kolmella eri ulkopuolisella taholla jotka pystyivät suhtautumaan artikkeliini täysin objektiivisesti. Kukaan heistä ei sanonut, että artikkeli olisi ketään kohtaan mitenkään halventava saati negatiivinen. Viesti oli positiivisen kannustava. ”Tietysti saat julkistaa julkista tietoa”, oli eräskin kommentti.

Eiliset soittajat lupasivat palata asiaan heti tänä aamuna. Mitään ei kuulunut. Toinen soittaja lupasi palata asiaan tämän päivän aikana. Tähän asti ei ole vielä mitään kuulunut.

Jos en saa soittajilta viikon sisällä selkeitä perusteluita, miksi en saisi julkistaa kirjoittamaani artikkelia, niin julkistan artikkelin. Haluan kuulla selkeät rationaaliset syyt. Julkaistua artikkelia en sitten ota pois kuin vasta oikeuden päätöksellä. Piste.

Mitkään fiilis-pohjaiset syyt eivät ole järkeviä. Enhän ole ketään mustamaalaamassa saati ketään ei mainittu edes etunimillään. Nyt taitaa olla joltakin taholta hieman ylilyöntiä.

Tai ehkä en vain ymmärrä soittajien motiivia koska hekään eivät sitä ole minulle vielä kertoneet.

Aikaisemmin kirjoittelinkin, että kävin Salon kansalaisopistolla sukututkimuksen peruskurssin. Kurssista sain kipinän alkaa selvittämään äitini biologista sukua.

Äitini on adoptoitu Savonlinnasta Hämeenlinnaan 1950-luvun puolen välin aikoihin. Samalla myös hänen etunimeään on hieman muutettu. Adoption jälkeen äitini biologiselle äidille oli jokin tuntematon taho, jostakin tuntemattomasta syystä kertonut, että hänen tyttärensä oli kuollut suolistosairauteen.

Viime viikon perjantaina onnistuin muutaman mutkan kautta löytämään äitini biologisen äidin.

Aloitin tutkimuksen Salon maistraatista. Sain sieltä äitini molemmista vanhemmista otteet väestötietojärjestelmästä, joista käy ilmi biologisten vanhempien nimet, syntymäajat, heidän lapset sekä mm. asuinpaikat. Otteiden perusteella molemmat vanhemmat asuvat Ruotsissa.

Salon maistraatin asiakaspalvelija oli todella ihana asiakaspalvelija. Hän opasti soittamaan Ruotsin verotoimistoon Tukholmaan ja sitä kautta saisin biologisten vanhemmista tarkempia tietoja. Salon maistraatin asiakaspalvelija antoi jopa tarvittavat puhelinnumerot Ruotsin verotoimistoon.

Useamman soittokerran ja monen pitkän jonotusminuutin jälkeen sain Ruotsin verotoimistosta kiinni henkilön kuka osasi puhua englantia. Muutama aikaisempi virkailija oli joko ”lyönyt luurin korvaan” tai sitten oli laittanut minut takaisin jonoon koska ei osannut puhua englantia. Oma ruotsin kielen taitoni ei riitä tällaisen asian hoitamiseen ruotsiksi. Osasin kyllä esitellä itseni ruotsiksi ja kysyä virkailijaa kuka osaisi palvella minua englanniksi.

Ruotsin verotoimistosta löytyi virkailija, kuka puhui selkeää englantia ja oli todella asiakaspalvelukykyinen. Kerroin hänelle asiani ja annoin etsimieni henkilöiden nimet sekä syntymäajat. Tämän jälkeen kului muutamia minuutteja niin sain faksilla kaikki tarvitsemani tiedot Ruotsin verottajalta.

Ruotsista saamieni tietojen perusteella sain selville äitini biologisen äidin nykyisen sukunimen sekä tiedot hänen lapsistaan syntymäaikoineen. Löysin myös äitini biologisen isän myös Ruotsista. Biologisella isällä ei, omien sanojensa mukaan, ole enää mitään asiaa Suomeen. Hän ei halua keskustella suomalaisten kanssa.

Kävi myös ilmi, että äidilläni on kolme sisarusta – yksi pikkusisko ja kaksi pikkuveljeä. Äitini oli vuosien aikana puhunut, että hänellä mahdollisesti saattaisi olla veli. Näin hänen ottoäitinsä oli hänelle puhunut. Tämä seikka tuli nyt varmistettua.

Kokeilin kepillä jäätä ja soitin 020202-numeropalveluun. Sieltä sain äidin pikkuveljen (enoni) yhteystiedot. Soitin enolleni. Aluksi hän oli kuin ”puulla päähän lyötynä” eikä ymmärtänyt, että kuka olin ja miksi soitin. Lopultakin hänelle selvisi, että hänellä on sisko josta kukaan ei ollut ikinä puhunut.

Viime sunnuntaina äitini tapasi hänen biologisen äidin, yhden veljensä sekä hänen vaimonsa, siskonsa tyttären sekä hänen miehensä. Minä tapasi kolmannen mummini, kolmannen enoni ja uuden serkkuni sekä tietysti heidän puolisonsa/kumppaninsa.

Sain myös uudelta mummiltani kuulla, että olemme verisukua taiteilijasuku Haloselle; mm. taidemaalari Pekka Haloselle sekä kuvanveistäjä Eemil Haloselle. Nyt lähden sitten tutkimaan yhteyttäni näihin kahteen suomalaiseen taiteilijaan.

Viime sunnuntaina sain myös kuulla, että toinen äitini veljistä on kuollut Yhdysvalloissa epäselvässä tilanteessa 1980-luvun alkupuolella. Tarkoituksenani on selvittää tätä hieman tarkemmaksi. Ehkä myös tuota ”suolistosairautta” voisin ’kuulostella’ tarkemmin.

Maanantaina kävin uudestaan Salon maistraatissa. Tällöin sain selville, että äidillä on myös siskopuoli. Biologinen isä on sama mutta äiti on isän uudesta avioliitosta. Tätä sukuhaaraa en ole ajatellut vielä lähteä tutkimaan. Jäljet johtavat heti alusta lähtien ulkomaille.

Nyt kun olen hieman aloittanut sukututkimusharrastustani, niin olen tähän asti oppinut että Suomessa on todella paljon julkisia asiakirjoja. Niitä tarvitsevien pitää vain osata pyytää niitä oikeasta paikasta.

Tänään käytiin sukututkimuskurssin kanssa tutustumassa Salon kirjaston sukututkimustiloihin ja -laitteisiin. Paikalla oli myös Salon seudun sukututkijat ry:n edustajiakin.

Salossa on aktiivista sukututkimusta ja siihen on kirjastossa tarjolla hyvät puitteet. Kirjaston alakerrassa on useampi mikrofilmiskanneri, mikrokorttien- ja mikrofilmien näyttölaite.

Kun työkiireet hellittävät lähempänä kesää, niin mahdollisesti aloitan uuden harrastuksen – sukututkimuksen. Äidin puolen suku on kiinnostava koska se ulottuu menetettyyn (luovutettuun) Koivistolle, Karjalaan. Katsotaan mitä saan kesän myötä aikaiseksi.

Eilen loppui Salon kansalaisopiston järjestämä sukututkimuskurssi.

Ensi viikon lauantaina on kurssin ulkopuolelta mahdollisuus tutustua Salon kirjastossa sukututkimusta varten varattuihin tiloihin ja laitteisiin. Tarkoitus olisi mennä käymään ja katsomaan.

Kurssista jäi hyvä maku suuhun. Sain omasta mielestäni hyvin tietoa ja materiaalia itsenäisen sukututkimuksen aloittamiseen. Nyt tiedän että mistä aloitan, mitä erilaisia asiakirjoja on olemassa, mitä tietoa niistä löytyy ja mistä asiakirjat löytyvät. Kurssilla tuli myös paljon vinkkejä Internetin hyödyntämiseksi sukututkimusta tehtäessä. Netissä on todella paljon erilaisia sivustoja ja tietokantoja tarjolla; sota-arkistot, siirtolaisuus, jne.

Jos Salon kansalaisopisto järjestää sukututkimuksen jatkokurssin, niin aion ilman muuta mennä mukaan. Jos ajankohta on vain sopiva.

Latasin eilen netistä myös kaksi Windows-ohjelmaa sukututkimuksen tekemiseksi. Pikaisen tutustumisen perusteella Mormoonien ilmaiseksi antama ’Personal Ancestral File’-ohjelma tuntuu helppokäyttöiseltä ja monipuoliselta. Sitä jo hieman aloin käyttämäänkin.

Mielenkiintoa ja intoa kyllä löytyy oman sukututkimusprojektin aloittamiseksi. Täytyy nyt vain katsoa että miten aika kaiken muun ohella antaa myöden.

Aloitin viikonloppuna Salon kansalaisopistossa järjestettävän sukututkimuskurssin.

Mua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut osallistua ko. kurssille mutta en ole vain jostakin syystä saanut aikaiseksi. Vuoden vaihteen jälkeen, kun kotiin tuli kansalaisopiston kevätkurssit, niin päätin ilmoittautua. Pääsin ensimmäisen varasijan kautta kurssille.

Ehkä alan tutkimaan äidin puolelta Mannosten sukua.