Ostin viime viikolla Milla Paloniemen ’Kiroileva siili’ -kirjan. Aivan loistava! Siilin omat webbisivut löytyvät täältä.

Ostin viime viikolla Milla Paloniemen ’Kiroileva siili’ -kirjan. Aivan loistava! Siilin omat webbisivut löytyvät täältä.

Salossa oli tänään levymessut Sinisessä Talossa. Messuilla oli kourallinen näytteilleasettajia mutta valikoima oli omasta mielestäni antoisa.
Olen useamman vuoden eri levymessuilta etsinyt Juice Leskisen ’Yölento’ -albumia. Tänään se lopultakin löytyi. Albumi on hyväkuntoinen ja hintaa oli vain 15 EUR. Aivan loistava ostos.
Lainaus Wikipedian sivulta:
Levyn teemana on Leskisen mukaan elämän sotkeentuminen; ”kun elämä on suunnattomassa tilassa, ei tiedä mikä on ylös ja mikä on alas”. Levy syntyi Leskisen rankan avioeron jälkitunnelmissa.
Messuilta löytyi myös muutama muukin albumi.
Kolmas Nainen -yhtyeen ’Hyvää ja kaunista’ -albumin joka on äänestetty Kolmannen Naisen kautta aikain parhaimmaksi albumiksi.
Mukaan tarttui myös joku suomalaisen kokoelma-albumi ja sukkahousu-heavyä; Whitesnake ja Europe.
Todella loistavaa, että arkkipiispa Jukka Paarma on sanonut painavan sanansa naispappeutta vastustaville. Hän toisti Yleisradion Turun Radion haastattelussa perjantaina, että kirkko ei enää aio sallia virkatehtävistä kieltäytymistä omantunnon syistä.
Ei ole mitään järkeä että nykypäivänä miespapit voivat valita että kenen kanssa työskentelevät ja keiden kanssa ei. Mielestäni kirkko ei eroa tässä tilanteessa mistään muusta työpaikasta yhtään sen enempää. Jonkinlaista rasismia/syrjintää tuo miespappien harjoittama työskentelyparinsa valitseminen on.
Eihän tämä naispappeuden pitäisi edes kenellekään tulla yllätyksenä. Paarma muistutti kirkon kannan naispappeuteen olleen selvä viimeisten 20 vuotta.
Paarman perjantaisen haastattelun jälkeen netistä on löytynyt useita sitaatteja Raamatusta.
Eiköhän Raamatun kirjoittamisen jälkeen maailma on muuttunut aika paljon? Mielestäni tuota kirjaa ei enää voida soveltaa kuten aikanaan on tehty. Nyt on kirkolla tarve ja tilaisuus uudistua.
Ehkä nyt on hyvä aika lopultakin erota kirkosta.

Löysin Helsingin Sanomien webbisivuilta aiheeseen sopivan kuvan.
Ajeltiin Ilonan ja Tuomaksen kanssa Hämeenlinnasta Saloon viime lauantaina (14.04.2007) klo 20 jälkeen.
Ehdittiin ajamaan Hämeenlinnasta n. 10 km Helsinkiin päin, kun vasen takapyörä lähti irti hieman ennen Viralan / Turengin / Janakkalan liittymää.
Irronnut pyörä lähti pyörimään ja pomppimaan kuin ohjus. Samalla näin sivupeilistä kun jarrulevyn suojapellistä iski kipinää sen osuessa moottoritien asfalttiin. (Kuva alla)

Ensin irronnut pyörä ohitti meidät. Sen jälkeen se pomppi koko moottoritien poikki.
Ilonan kanssa kauhulla seurasimme, kun Helsingin suunnasta tuli rinnakkain kaksi autoa vastaan, että osuuko meidän pyörä jompaan kumpaan autoon. Onneksi molemmat vastaantulijat pääsivät juuri alta pois kun pyörä ylitti vastaantulevien kaistat.
Kävin hakemassa pyörän, kun se oli pysähtynyt moottoritien vieressä olevaan metsikköön. Matkalla löysin jopa yhden viidestä pultista.
Pyörä oli todellakin ollut kiinni viidellä pultilla ja mä olin itse ne pultit kiristänyt. Olen 100% varma, että pultit olivat todellakin kiinni. Olenhan vaihtanut renkaita jo useamman vuoden ajan. Renkaidenvaihdon jälkeen olin ajanut yli 200 km – ennen tätä irtoamista.
On todella mukava huomata, että Suomessa on nykypäivänä vielä niitäkin autoilijoita ketkä oikeasti viitsivät pysähtyä kysymään:”Voinko mitenkään auttaa?” Jopa eräs nuori nainenkin viitsi pysähtyä kysymään, että ”tarvitsetko tunkkia?” Pääsääntöisesti pysähtyjät olivat miehiä.
Pyörä saatiin paikalleen Hämeenlinnan hinauspalvelun kanssa ja päästiin turvallisesti Saloon. Pysähdyin vielä kahdesti tarkistamaan että pultit todellakin pysyivät kiinni.
Suuret Kiitos myös sille rekkakuskille, joka ajeli pelkällä rekan nupilla, kun viitsit pysähtyä auttamaan! Samaan hengenvetoon mun pitää rehellisesti tunnustaa, että eivät ne ihan jokainen ammattiautoilija niin mulkku olekaan kuin mitä aikaisemmassa postauksessani annoin ymmärtää.
Kävin hakemassa pyörän kuvassa näkyvän sillan vasemmassa päässä olevasta metsiköstä.

Ei auta itku markkinoilla. Hävisin vedon Idols 2007 -voittajasta —
ja huomenna pitää käydä ostamassa Villelle 0.7l pullo Club Havana rommia.
Muutama tekstiviesti kisan aikana ja voittajan ratkettua:
Ville 20:49 (Heti sen jälkeen kun Ari oli laulanut Scorpionsin ’Still Loving You’)
Siinä oli naula Annan arkkuun! Että oli upeaa…
Still drinkin’ rum!
Ville 22:39 (Juuri voittajan julkistamisen jälkeen)
YES!!!
Jarno 22:50
Ja rommit meni maksuun
Toivottavasti Annakin saa levytyssopimuksen jotta häntä kuultaisiin myöhemminkin vaikka radiossa ja myös keikoillakin.
Helsingin Sanomat uutisoi: ”Rekkamies ajoi kostoksi kuorma-auton kylkeen”.
Olen huomannut että kuorma- ja rekka-autoilijat ovat niitä törkeimpiä liikenteen vaarantajia. He ovat helposti opettamassa muita autoilijoita mm. ajamalla pitkät kaukovalot päällä henkilöautojen takana.
Nämä raskaan kaluston kuljettajat ovat suomalaisen logistiikan selkäranka? Paskan marjat.
Mielestäni autokoulussa pitäisi olla enemmän asennekasvatustakin.
Löin Villen kanssa vetoa Idols 2007 voittajasta.

Perustan vetoni Anna Abreun voittoon, koska luotan loppukädessä katsojien/kansan lopulliseen viisauteen. Katsojat eivät voi todellakaan olla niin ajattelemattomia että antaisivat viimeisessä finaalissa äänensä Arille.
Arista on kirjoitettu viime viikkoina todella paljon negatiivissävytteisiä kirjoituksia iltapäivälehdissä sekä Seitsemän päivää-lehdessä. Luotan siihen, että ihmiset lopultakin tajuavat että kaikki Arista kirjoitetut jutut eivät voi olla täysin tuulesta temmastuja. Onhan hänen käyttäytymisensä nähty Idols-konserteissakin.
Jos Ari voittaa, niin mielestäni saamme taas yhden uuden Idols-voittajan kenestä ei alkuinnostuksen jälkeen kuulukaan yhtään mitään. Ei sellaista suunsoittoa ja vitsailua oikeasti jaksa kukaan kauan aikaa kuunnelle. Eikös näin käynyt viime vuoden voittajallekin? Katri Ylander ja Agnes taitavat enemmän soida radiossa kuin itse voittaja.
En nyt väitä etteikö Ari osaisi laulaa. Kyllä hän osaa ainakin paremmin kuin minä. Kyseessä ei olekaan enää laulukilpailu vaan Idols-kilpailu. Kummassa on enemmän ainesta Idolsiksi ja nuorille roolimalliksi?
Vedon panoksena on 0,7l Club Havana -rommipullo.
Blogin pitämisessä on myös humoristisia sivuvaikutuksia – teiniangstit nostavat toisinaan päätään humoristisilla suunsoittokommenteillaan. Kävisivät kuitenkin ensin peruskoulun loppuun ja varsinkin niillä ”äidin kielen tunneillaan”.
Viimeisin tapaus oli, kun ”Hemmo Paskiainen”-tyyppinen angsti haukkui kommentissaan Ekin blogissa olleen postauksen mun blogiin. Taisi piltiltä mennä aamupuuro ja -velli sekaisin.
En viitsinyt julkaista kommenttia, koska siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ei kommentoija uskaltanut käyttää edes omaa nimeään – taikka Suomeen on lopultakin syntynyt ensimmäinen Hemmo Paskiaisten suku.
Eki blogissaan viittasi Iisalmen Sanomien uutiseen jossa rippikoulun isoisena toiminut henkilö oli herättänyt rippikoululaisen pieraisemalla päin nukkuvan naamaa.
Poliisi on tutkinut asian ja syyttäjä on harkinnut syytteen nostamista. Lukekaa juttu Ekin blogista.